Yksinyrittäjien koronatukeen oleellisia muutoksia: eläkettä saavat voivat hakea tukea

Kansankadun Beebiken yksinyrittäjä Taina Stark ei ole vielä ehtinyt hakea koronatukea, mutta harkitsee hakemuksen jättämistä. Taina huoltaa normaalisti pyöriä, jotka koronatilanteen takia voi jättää liikkeen ulkopuolelle sen aukioloaikoina eikä asiakkaan tarvitse tulla sisään ollenkaan. KUVA: PETRI TEPPO


Työ- ja elinkeinoministeriö on tarkentanut yksinyrittäjien koronatukeen liittyvää ohjeistusta. Kunnat voivat myöntää tukea nyt myös niille päätoimisille yrittäjille, joilla on eläketuloa. Eläketulot eivät vaikuta yrittäjän päätoimisuuteen eivätkä ole este tuen myöntämiselle, jos   muut yksinyrittäjyyden ehdot täyttyvät. Ohjeistukseen on tehty myös muita päivityksiä.  

“Nyt yrittäjä voi nauttia mitä tahansa eläkettä eikä tämä enää estä päätoimiseksi yrittäjäksi määrittämistä. Uskon, että moni eläkettä saava rovaniemeläinen yksinyrittäjä on jättänyt vielä hakematta meiltä tukea, sillä olemme joutuneet tähän päivään saakka kertomaan asiakkaillemme, että eläketulot voivat vaikuttaa tuen saamiseen. Nyt siis kannattaa laittaa tukihakemus tulemaan”, neuvoo Business Rovaniemen yrityskehittäjä Merja Majanen

Tuen saamisen lähtökohtana on, että yrittäjä täyttää päätoimisuuden ja  yksinyrittäjyyden muutkin ehdot, kuten sen, ettei yrityksellä ei ole palkattua työvoimaa tuen hakemisen hetkellä – ei myöskään lomautettuna tai ns. nollasopimuksella. 

Yrittäjän tulee olla YEL-rekisterissä tai hän voi esittää minimissään 20 000 euron (sis. alv) yrittäjätulon tai laskutuksen. Yrittäjällä myöskään ei voi olla muita tulonlähteitä, kuten muusta työsuhteesta maksettavaa palkkatuloa.

“Hakemuksissa tulee osoittaa ja todentaa koronasta johtuva liikevaihdon lasku eli ns. 30 % sääntö. Yrittäjä voi käyttää selvityksen tekemiseen Business Rovaniemen nettisivulta löytyvää liikevaihtolomaketta, johon täytetään toteutunut liikevaihto / myynti kuukausittain”, neuvoo Majanen. 

Toimintatukea voi saada 31.8.2020 asti syntyviin kustannuksiin ja sitä voi hakea 30.9.2020 asti, joten tuen hakemisella ei ole näiden aikarajojen kannalta kiirettä. 

“Olemme laskeneet, että tähän mennessä meiltä on yksinyrittäjän tukea hakenut vasta noin 20 prosenttia alueen yksinyrittäjistä. Tähän mennessä on jätetty 270 hakemusta, joista jo 180 on maksatuksessa”, kertoo Merja Majanen. 

Hän haluaa muistuttaa, että hakemus kannattaa täyttää huolellisesti, sillä puutteelliset hakemukset lisätyöllistävät ja ruuhkauttavat käsittelyä. 

“Mitä huolellisemmin tehty hakemus, sitä nopeammin tukiraha on yrittäjän tilillä.”

Mahdollisuus hakea toimintatukea 30.9 saakka: sähköinen hakemus tarvittavine liitteineen https://businessrovaniemi.fi/yksinyrittajan-tuki