Sillä siisti -viikolla Rovaniemellä putsataan ikkunoita

Pop up -hengessä 16.–20. toukokuuta järjestettävä Sillä siisti -viikko innostaa rovaniemeläisiä siivoamaan yhteisiä pihoja ja tiloja kesäkuntoon. Viikon aikana kuka tahansa voi myös pesettää omat ikkunansa edullisesti niin kotona kun liiketiloissakin.

Ikkunatalkoista ja koko keväisestä tapahtumaviikosta vastaa osuuskunta Sie&Mie Keskus.

”Me osuuskuntalaiset haluamme viikon aikana tehdä tunnetuksi kotipalvelutiimimme työtä. Ikkunoiden pesun lisäksi siivoamme, autamme kodin järjestelyissä ja pihojen hoitamisessa kesäkuntoon, kertoo kotipalvelutiimin palveluvastaava Kaisa Mansikka.

Kotipalvelutiimi on vain yksi Sie&Mie Keskuksen palvelutiimeistä. Tarjolla on auttavia käsiä niin ompelutöihin, sisustukseen, remontointiin kuin toimistotöihinkin. Myös juhlapalvelutiimi on tilattavissa vaikkapa ylioppilasjuhlien järjestelyavuksi.

Sie&Mie Keskus vastaa tuotteiden ja palveluiden suunnittelusta, tuottamisesta ja markkinoinnista. Palvelutiimien jäsenet saavat laskuttaa työnsä osuuskunnan kautta.

”Alussa kaikki osuuskunnassa työtä tekevät tarjosivat vain sitä osaamistaan, jota ovat vuosien varrella töistä ja koulutuksista kartuttaneet. Huomasimme nopeasti, että mehän osaammekin tehdä vaikka mitä: korjata vanhasta uutta, kääntää tekstiä, hoitaa lapsia ja tehdä pieniä kodin remontteja”, Mansikka selittää.

Uutta työsarkaa osuuskunnan jäsenet odottavat avautuvan sote-uudistuksen myötä, kun moni palvelu tullaan hoitamaan uudella tavalla.

”Osuuskunta voisi olla ratkaisu esimerkiksi ikäihmisten päiväkeskus- ja viriketoiminnan järjestämiseen. Olisi hienoa saada työttömät mukaan sote-palveluiden tuottamiseen”, toteaa Riitta Kemppainen-Koivisto, joka ennen Sie&Mie Keskusta oli mukana WORK-hankkeessa selvittämässä Rovaniemen alueen edellytyksiä käynnistää sosiaalinen yritys osuuskuntamuotoisesti.

Sie&Mie Keskuksen jäsenistöön on liittymässä lähiaikoina myös sairaanhoitajia, joten jatkossa palvelutarjonta laajenee myös terveydenhoitoon.

SIE&MIE KESKUS toimii tällä hetkellä Kairatiellä, Eduron tiloissa. Kuvassa: Riitta Kemppainen-Koivisto (vas.), Kaisa Mansikka ja Andra Millert.
SIE&MIE KESKUS toimii tällä hetkellä Kairatiellä, Eduron tiloissa. Kuvassa: Riitta Kemppainen-Koivisto (vas.), Kaisa Mansikka ja Andra Millert.

 

ALKUVUODESTA Rovaniemellä aloittanut Sie&Mie Keskus työllistää jäseniään myymällä palveluja ja tuotteita, mutta ennen kaikkea se kannustaa jäseniään yrittäjyyteen ja edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä.

”Meidän jokaisen pääasiallinen tulo on joko ammattiliiton tai Kelan työttömyyspäiväraha, mutta osuuskunnan kautta voimme tienata 300 euroa ylimääräistä kuukaudessa ilman, että se vaikuttaa päivärahan suuruuteen”, sanoo Kemppainen-Koivisto.

Riitta Kemppainen-Koiviston ja Kaisa Mansikan lisäksi osuuskunnassa on mukana tällä hetkellä kymmenen eri-ikäistä, työttömän statuksen omaavaa rovaniemeläistä. Nuorin on 28-vuotias ja vanhin 63-vuotias. Peräti puolet jäsenistä on maahanmuuttajataustaisia, joille työllistyminen on iso haaste.

Yksi osuuskunnan maahanmuuttajista on Andra Millert, joka on muuttanut Rovaniemelle Virosta vuonna 2014. Hän löysi osuuskuntaan Lapin yliopiston Foreign Loungen kautta.

”Olen saanut Virossa taidepainotteisen räätäli-stylistin koulutuksen. Olen aina rakastanut vaatteita ja voin räätälöidä niitä asiakaan tyylin mukaan. Intohimoni on myös taidekorttien teko”, osuuskunnan juhlapalvelutiimiin kuuluva Andra kertoo.

Hän pitää tärkeää sitä, että osuuskunnassa opitaan yhdessä markkinointia, laskutusta ja palveluiden hinnoittelua uravalmennuksessa, jonka järjestää TE-toimisto. Vähätellä ei sovi myöskään yhteisön tarjoamaa henkistä tukiverkostoa.

VUONNA 2014 voimaan astunut osuuskuntalaki on tuonut entistä käyttökelpoisemmat välineet hyödyntää osuuskuntaa. Muutama rovaniemeläinen on jo innostunut ideasta. Esimerkiksi Hotelli Aakenuksen kokoustilojen uusi ilme on Sie&Mie Keskuksen käsialaa aina tuolien verhoilusta seinämaalauksiin.

Yrittäjä Matti Henttusen kotimajoitusasiakkaat puolestaan tulevat saamaan tänä kesänä lahjaksi osuuskunnan suunnitteleman ja toteuttaman jääkaappimagneetin. Henttunen on myös palkannut siivousavuksi ravintolaansa osuuskunnan jäsenen.

Tutustu Sie&Mie Keskuksen tekijöihin Rovaniemen Kauppatorilla ja Karhunkaatajantiellä Sillä siisti -viikolla 16.-20.5.2016. 

 

 

Ilmoittautuminen:

Tilaa ikkunanpesu:
Yksiöt 60 € , kaksiot 120 € ja kolmiot 150 €.
Puh.044-986 7585 / Kaisa Mansikka.

Järjestäjä:

sie mie