Sievi-kengät suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

Sievi Shop myymälä avattiin Rovaniemelle Rinteenkulmaan syksyllä 2018. Ensimmäinen vuosi antoi hyviä näkymiä ja halua lähteä tavoittelemaan kasvua. Korona katkaisi kuitenkin siivet. Koska ketjulla oli koronan alkaessa 10 myymälää ja kaikkien kulut juoksivat luonnollisesti koronakuukausien aikana, tappiota kertyi väistämättä ja yritys joutui miettimään toimintaansa perin pohjin uudestaan.

”Päätimme muuttaa Sievi Shop myymälöitä kauppiasvetoiseksi Sievi Storeksi, joissa on laajan Sievi-kenkävalikoiman ja Utua-laukkujen lisäksi tarjolla muiden valmistajien mallistoja. Useammalle myymälälle onkin löytynyt paikallinen yrittäjä jatkamaan kenkäkauppaa”,  Sievin Savi Oy:n ja  Sievi ShopIn toimitusjohtaja Terhi Vähäsalo.

Rovaniemen Sievi Shopiin halutaan löytää yrittäjä, joka on kiinnostunut kengistä ja muodista sekä tietysti halukas jatkamaan yhteistyötä kotimaisen Sievi-brändin kanssa. Koska Sievi tekee myös ammatti- ja turvajalkineita, on BtoB-myynti yksi tärkeä osa liikkeen toimintaa.

”Toivon tietysti, että Rovaniemellä hyvin alkanut toiminta saisi jatkoa. Kysyntää Sievi-kengille Rovaniemellä kyllä on.  Mielestäni myymälän sijainti ja koko on oivallinen. Myös kalusteet on rakennettu varta vasten merkkituotteille. Tässä olisi aivan loistava tilaisuus hypätä yrittäjäksi lähestulkoon avaimet käteen periaatteella” Vähäsalo sanoo.

Lisätietoja:

Terhi Vähäsalo
Toimitusjohtaja
044-3594506