Rovaniemeläinen Paulus-mobiilisovellus tuo digitalisaation rajusti kasvaville lemmikkibisnesmarkkinoille Euroopassa

Koira on monen perheen silmäterä ellei jopa perheenpää. johon panostetaan rahaa, aikaa ja vaivaa. KUVA: BEHI ASSADI

 

Globaalisti skaalautuva, Suomessa kehitetty mobiilipalvelu on nähnyt päivänvalon tällä viikolla, kun Paulus-sovellus mullistaa koirien terveystietojen ja kisaharrastusten hallinnan. Vastaavaa systemaattista tapaa koostaa ja säilyttää lemmikin tietoja ei aiemmin ole ollut tarjolla.

Rovaniemellä innovoidun Paulus-älypuhelinsovellukseen liittyy myös merkittävä kansainvälinen kaupallinen potentiaali. Lemmikkibisnes on erittäin tuottoisa teollisuuden ala tänä päivänä. Mikäli noin prosentti Euroopan 85  miljoonan koiran omistajista lataa Paulus-älypuhelinsovelluksen  puhelimeensa, kyseessä jo kymmenien miljoonien eurojen bisnes.

Pelkästään Suomessa noin 700 000 koiraa, joihin omistajat panostavat isoja summia rahaa, aikaa ja vaivaa. Suomalainen koiranomistaja käyttää koiraansa reilusti yli 1 000 euroa vuodessa.

”Oman lemmikin hyvinvointi on jokaiselle omistajalle sydämen asia, mutta silti esimerkiksi koiran painon muutosten seuraaminen ja painonhallinta tahtoo unohtua. Samoin antibioottien liikakäyttö on ongelma. Rokotusten unohtuminen on arkipäivää. Papereille merkittyjä hoitotoimenpiteitä on vaikea löytää juuri silloin, kun niitä tarvitaan”, kertoo Paulus Co Oy:n toimitusjohtaja, eläinlääkäri Heidi Kellokoski-Kiiskinen.

Paulus-sovellus on saanut nimennsä Heidi Kellokoski-Kiiskisen 8-vuotiaan jackrussellinterrierin mukaan. KUVA: KRISTA KUUSELA

 

Nämä samat haasteet Kellokoski-Kiiskinen kohtasi työssään hevosten parissa. Hän alkoi etsiä kansainvälistä sovellusta, joka olisi tuonut ratkaisun näihin arjen ongelmiin. Kun tällaista ei löytynyt, alkoi Kellokoski-Kiiskinen itse ideoida mobiilisovellusta, johon pystyy lisäämään keskitetysti lääkekirjanpidon, rokotusmuistutukset, hoitotoimenpiteet, painon ja kilpailut sekä päiväkirjamerkinnät ja kuvat eläimen päivittäisestä elämästä.

Kellokoski-Kiiskinen innovoi kekseliään älypuhelinsovelluksen, jolla helpotetaan lemmikinomistajien ja eläinlääkärien arkea. Lemmikkinsä tiedot voi myös jakaa helposti kenelle haluaa kuten eläinlääkäreille, perheenjäsenille, koirankasvattajille ja muille koiraharrastajille.

”Pauluksen kautta voi tallentaa ja jakaa yhteisten harrastusten tuloksia tai pitää hauskaa päiväkirjaa koiran elämästä.  Ennen kaikkea Paulus on suunniteltu tuomaan arkeen helppoutta sekä läpinäkyvyyttä koirien omistajille ja kasvattajille”, sanoo Kellokoski-Kiiskinen.

Paulus-sovellus on saatavana App Storesta sekä Google Playsta. Sovelluksessa on kahden viikon ilmainen kokeilujakso. https://www.paulusco.fi/koirat/

 

LISÄTIETOJA:
Paulus & Co Oy
Heidi Kellokoski-Kiiskinen, yrittäjä-eläinlääkäri Rovaniemen Hevosklinikka
FEEVA hallitusjäsen, FVE/UEVP delegaatti Puh. 044 2544 869
heidi@paulusco.fi