Korundissa tiistaina 23. syyskuuta 2025 järjestettävä seminaari ja urheiluseurojen oma työpaja käsittelevät vastuullisuutta laaja-alaisesti eri näkökulmista. Rovaniemeläisseuroille on tilaisuuteen vapaa pääsy. Tapahtuma juhlistaa samalla Rovaniemen Palloseuran juhlavuotta. Tänä vuonna 75-juhlavuottaan viettävä RoPS on julkaissut myös oman vastuullisuusohjelmansa, joka tulee ohjaamaan seuran toimintaa ja päätöksentekoa tuleville vuosille.
RoPS ja Rovaniemen kaupunki kutsuvat 23. syyskuuta Kulttuuritalo Korundissa järjestettävään vastuullisuusseminaariinsa yrityksiä, yhteisöjä ja seuroja tekemään yhdessä kestävämpää kaupunkia. Korundissa kuullaan päivän aikana kuullaan alustuksia ja case-esimerkkejä, ja tilaa on myös keskustelulle. Tapahtuman juontaa pitkän linjan urheilutoimittaja ja tietokirjailija Kaj Kunnas.
Vastuullisuusseminaarin tavoitteena on innostaa osallistujia panostamaan kestävään kehitykseen ja arvopohjaisiin kumppanuuksiin. Euroopan urheiluviikolle ajoittuvassa tapahtumassa pureudutaan urheiluseurojen rooliin elinvoiman edistämisessä sekä vastuullisuuden merkitykseen seurojen ja yritysten toiminnassa ja kasvussa.
Seminaarin jälkeen pidetään seuratoimijoille kestävän kehityksen työpaja, jossa paikallisiin haasteisiin mietitään ratkaisuja seminaarin puhujien ja Rovaniemen kaupungin asiantuntijoiden kanssa.
Tapahtumakumppanuus on osa Rovaniemen kaupungin kestävän kehityksen työtä ja ilmasto-ohjelman rakentamista Hiilineutraali Rovaniemi -hankkeessa.
Vastuullisuusseminaari: Reilu peli ja kestävä tulevaisuus!
Aika: Tiistai 23. syyskuuta 2025 klo 8.30-14.30
Paikka: Korundi, Rovaniemi
Järjestäjät: Rovaniemen Palloseura ja Rovaniemen kaupunki
Ohjelma, liput ja lisätiedot: www.rops.fi/reilu-peli-ja-kestava-tulevaisuus
Rovaniemeläisille seuratoimijoille viestitään ilmoittautumisesta ja työpajasisällöistä sähköpostitse.
Lisätietoja seminaarista ja työpajasta:
Matti Poikajärvi, RoPS ry:n puheenjohtaja
p. 040 538 83 25
matti.poikajarvi@rops.fi
Raisa Wegelius, ilmastosuunnittelija, Hiilineutraali Rovaniemi –hanke
p. 044 205 6926
raisa.wegelius@rovaniemi.fi