Rovaniemen kaupunki on palkinnut vuoden 2023 maaseutuyrittäjänä Pöykön tilan Vikajärven kylältä, jossa maitotilallisína työskentelevät Matti ja Jaana Pöykkö. Heille on luovutettu palkintona 2000 euroa ja kunniakirja.
Rovaniemi on palkinnut jo vuodesta 1978 alkaen maaseudulla toimivia yrityksiä. Vuodesta 2010 alkaen on palkittu vuorovuosin alkutuotantoa harjoittava maatilayritys ja muuta yritystoimintaa harjoittava maaseutuyritys. Tänä vuonna oli vuorossa palkita maatilayritys.
Rovaniemen vuoden 2023 maaseutuyrittäjän on valinnut Rovaniemen elinvoimalautakunta MTK-Rovaniemen ja Tervolan yhteistoiminta-alueen ehdotuksen perusteella. Alueen maaseutupäällikkö Tanja Häyrynen esitteli palkinnon saajan, Pöykön tilan, jossa työskentelevät Matti ja Jaana Pöykkö.
- Vuoden maaseutu- ja maatilayrityksen palkinnon saajalta edellytetään, että se menestyy valitsemallaan toimialalla, toimii suunnitelmallisesti yrityksensä toimintaa ja tuotteita kehittäen sekä edistää ja ylläpitää elinkeinonsa jatkuvuutta ja maaseudun elinvoimaa, maaseutupäällikkö Tanja Häyrynen kertoo.
Maaseutupäällikkö kertoo valintaan vaikuttaneen myös kiertotalous, joka näkyy tilalla siten, että maatalousmuovia on kierrätetty eri tavoin vuosien varrella. Yrittäjät kokevat tärkeäksi maatalousmuovin keräyksen ja kierrätyksen alueella.
- Tilalla kierrätetään oman tuotannon lietelanta nurmelle, jolloin saadaan kaikki ravinteet hyötykäyttöön. Tilalta myydään myös kuivaheinää muille, joten oman tuotannon hyödyntäminen myös muille tarvitsijoille on todella tärkeä osoitus kiertotalouden toteutumisesta, Häyrynen avaa palkitsemisperusteita.
Maitotilaa on kehitetty pitkäjänteisesti
Matti ja Jaana Pöykkö ovat toimineet Pöykön tilalla yrittäjinä vuodesta 2001. Tilan toimintaa he ovat kehittäneet pitkäjänteisesti ja maitotila onkin kasvanut 20-paikkaisesta parsinavetasta yhden robotin navetaksi. Positiivisella asenteellaan ja otteellaan pariskunta on tehnyt maaseudun arkea tunnetuksi niin sosiaalisessa mediassa kuin alan tapahtumissakin.
- Aktiivinen osallistuminen yhdistystoimintaan ja pohjoisen maatalouden erityispiirteiden esille tuominen ja puolustaminen ovat olleet heille sydämen asia. He ovat hieno esimerkki siitä, että myös näin pohjoisessa on mahdollisuus pärjätä ja tuottaa puhdasta ruokaa suomalaisille suurella sydämellä, Tanja Häyrynen sanoo.
Mikä?
Pöykön tilalla on maataloutta harjoitettu jo neljässä polvessa.
Pöykön tilan pariskunta Kyllikki ja Jorma Pöykkö saivat historian ensimmäisen vuoden maaseutuyrityspalkinnon vuonna 1978, jolloin palkintoja alettiin jakamaan vuosittain.
Tilan jatkajat ovat raivanneet peltoa jo heti alkuvaiheesta lähtien ja samalla rakentui tie kummulle, johon uusi navetta rakennettiin. Uuteen navettaan valikoitui asemalypsy, mutta vuonna 2011 vaihdettiin tilalla asemalypsy lypsyrobottiin.
Omaa peltoa on nurmella noin 65 hehtaaria ja vuokralla noin 60 hehtaaria.
Lypsyssä on 60 lypsävää lehmää ja 50 nuorta karjaa. Tilalta löytyy vain lypsylehmiä, roduista löytyy Holsteinia ja Ayshireä.
Eläimille navetasta löytyy harjakone ja vesialtaat ja robottilypsykonetta lehmät saavat käyttää halutessaan.
Talvella tilalta on saanut myös aurauspalveluita, koska kylällä sellaista ei ole tarjolla.