Rovaniemen Vuoden yrittäjäpalkinnot 2020 - Vuoden yrittäjä Kami Abdeh uudistaa rovaniemeläistä ravintola- ja ruokakulttuuria

Julkaistu 5.11.2020 18:00

Rovaniemen Vuoden yrittäjäksi valittu Kami Abdeh on toiminut Suomessa yrittäjänä jo 17 vuotta. Hän luotsaa yhdessä vaimonsa Mirka Tiihonen-Abdehin kanssa rovaniemellä kolmea ravintolaa, Ravintola Feenixiä Kauppakeskus Rinteenkulmassa ja Teollisuustiellä sekä Feenix Buffet & Bistroa Minimanissa. Lisäksi hän vastaa Minimanissa Herkkubasaari nimeä kantavan palvelutiskin tarjonnasta. Feenix-ravintoloista ensimmäinen avattiin Kauppakeskus Rinteenkulmaan vuonna 2011.

Rovaniemen- vuoden-yrittaja-kami-abdeh-oik.-vaimo-mirka-abdeh-tiihonen-vas.jpg
Rovaniemen Vuoden yrittäjäksi 2020 on valittu Kami Abdeh

Korona-pandemia on luonut ravintola-alalle valtavia haasteita, mutta antoi rovaniemeläiselle yrittäjälle myös mahdollisuuden kehittää uutta. Elokuussa 2020 Abdeh avasi uuden ravintolan Minimani Rovaniemen tiloihin ja otti yhdessä tiiminsä kanssa hoitaakseen Minimanin palvelutiskin.

Palkintoraadin mukaan Kami Abdeh on esimerkillisesti kehittänyt yrityksen toimintaa yhdessä vaimonsa ja henkilökuntansa kanssa. Yritys työllistää Rovaniemellä jo yli 30 henkilöä.

Vuoden nuori yrittäjä kehitti uuden konseptin kotimaisille asiakkaille

Rovaniemen-vuoden-nuori-yrittaja-juho-uutela.jpg

Rovaniemelle vuonna 2016 perustettu Beyond Arctic Oy tarjoaa revontuliin keskittyneitä valokuvausretkiä, joilla osallistujat myös oppivat valokuvausta ja voivat ottaa oman kuvan revontulitaivaan alla. Vuoden nuori yrittäjä 31-vuotias Juho Uutela on yhdessä Juho Uurtamon ja Annika Uurtamon kanssa tehnyt revontulten valokuvaamisesta ammatin.

Palkintoraadin mukaan Beyond Arctic Oy:ssa otettiin vahva ote toiminnan kehittämiseen, kun koronan vaikutukset iskivät vahvasti matkailualan yrityksiin. Yritys on muotoillut uusimmat brändinsä, Kuru Eventsin ja Kuru Loungen kotimaiset asiakkaat mielessä pitäen.

Alun perin yrityksen viime talvisesongille Rovaniemen keskustaan avaama revontuliteatteri sai pian uuden identiteetin. Nyt tilaa voi kuka tahansa varata omaan käyttöön yksityistilaisuuksia varten. Yrityksen toimiston yhteydessä sijaitseva työpajatila päivitettiin viihtyisäksi tapahtuma- ja elokuvateatteritilaksi, Kuru Loungeksi.

Vuoden kehitysyritys on toimintaansa laajentanut Lapin Liikuntaklinikka Oy

Rovaniemen-vuoden-kehitysyritys-lapin-liikuntaklinikka-joni-keisala-vas.-kari-vinkki-oik..jpg

Vuoden kehitysyritys Lapin Liikuntaklinikka tarjoaa fysioterapia ja lääkäripalveluitaan Rovaniemen Saarenkylässä ja Santasportilla. Kaiken kaikkiaan yritys työllistää 15 henkilöä. Yritys yhtenäisti toimintaansa Saarenkylän OMT-Fysioterapia Oy:n kanssa vuoden vaihteessa ja on esimerkillisesti kehittänyt toimintaansa kuluneen vuoden aikana.

Monet Lapin Liikuntaklinikan tiimiin kuuluvista asiantuntijoista on toiminut huippu-urheilijoiden parissa, kuten eri lajien maajoukkueiden tausta tiimeissä, huolehtien urheilijoiden fysioterapiasta ja hieronnasta. Yritys haluaa tuoda tämän osaamisen ja tiedon kaikkien saataville liikuntataustasta tai aktiivisuudesta riippumatta.

Business Rovaniemi osallistuu Vuoden kehitysyrityksen palkitsemiseen.

Vuoden Sisu on 20 vuotta päiväkotiyrittäjänä toiminut Esa Majava

Vuoden-sisu-esa-majava.jpg

Rovaniemen Vuoden Sisu 2020 -palkinnon saaja Päiväkoti Asemapäällikön yrittäjänä 20 vuotta toiminut Esa Majava panostaa toiminnan laatuun ja on luonut päivähoidon brändin, joka on herättänyt kiinnostusta Etelä-Suomessa asti. Yrittäjän sisua kuvaa hyvin sinnikäs laadunvarmistus, sekä se, että yrittäjä ei ole myynyt yritystä isoille ketjuille kyselyistä huolimatta.

Yritys työllistää Rovaniemellä 9 työntekijää, tarhapaikkoja päiväkodissa on 40:lle lapselle. Suomen Yrittäjät on myöntänyt Esa Majavalle vuonna 2020 myös kultainen yrittäjäristi 20 vuoden yrittäjätoiminnasta.
Vuoden yksinyrittäjä ei tingi toiminnan tai asiakaspalvelun laadusta

Vuoden yksinyrittäjäksi Johanna Helppikangas-Tuominen

Rovaniemen-Vuoden-yksinyrittaja-johanna-helppikangas-tuominen.jpg
Vuoden yksinyrittäjä Johanna Helppikangas-Tuominen on toiminut yrittäjänä 10 vuotta. Helppikangas-Tuomisen kauneudenhoitopalveluita, kuten kasvohoitoja, mikroneulausta ja rakennekynsiä tarjoava yritys Nordic Blush Beauty Lounge sijaitsee Rovaniemen keskustassa Rovakadulla. Toiminnassaan hän kiinnittää erityistä huomiota palvelun laatuun sekä asiakaspalveluun.

Pitkän linjan yksinyrittäjä huolehtii niin yrityksen toiminnan kuin oman osaamisensa kehittämisestä. Kivijalkaliikkeen ohella hän on avannut myös verkkokaupan, joka kantaa nimeä Nordic Blush Beauty Store.

Suomen Yrittäjät on myöntänyt Johanna Helppikangas-Tuomiselle vuonna 2020 hopeisen yrittäjäristin 10 vuoden yrittäjätoiminnasta. Rovaniemen Vuoden yksinyrittäjä -palkinto jaettiin nyt toista kertaa.

Aikaisemmin palkitut sekä kategoriat ja kriteerit yrittäjäpalkitsemisille:

VUODEN YRITTÄJÄ, ROVANIEMI
Vuonna 2018 palkittu: Heikkinen & Puljula Oy, Pertti Heikkinen
Vuonna 2019 Choco Deli, Jouko Rajanen

- Vuoden yrittäjä/yritys on yrittäjien itsensä valitsema alueella menestynyt yrittäjä/yritys
- Kannustaa esimerkillään, luo positiivista kuvaa yrittäjyydestä ja aktiivisesta kehittämistoiminnasta
- Tulee olla toiminut vähintään 3 vuotta palkinnon jakovuoteen mennessä.
- Yrityksen tulee työllistää yrittäjän itsensä lisäksi vähintään yksi henkilö

VUODEN NUORI YRITTÄJÄ, ROVANIEMI
Vuonna 2018 palkittu: Lumise Oy, Kari Kauhanen
Vuonna 2019 Lohiapaja Oy, Mikko Riskilä

- Menestyneelle nuorelle yrittäjälle myönnettävä tunnustus
- Nuorena yrittäjänä pidetään palkinnon jakovuonna enintään 35 vuotta täyttänyttä yrittäjää
- Yrityksen tulee olla toiminut vähintään 3 vuotta palkinnon jakovuoteen mennessä.
- Perustajien lisäksi myös yritysten nuoret jatkajat voivat olla ehdokkaana.
- Yrityksen tulee työllistää yrittäjän itsensä lisäksi vähintään yhden henkilön.

VUODEN KEHITYSYRITYS, ROVANIEMI
Vuonna 2018 palkittu: Koneliike Korteniemi, Ilkka Korteniemi
Vuonna 2019 Kontiovaaran Husky Oy (Bearhill Husky), Veronika Butinova ja Valentijn Beets

- Rovaniemeläinen kasvuyritys, joka on esimerkillisellä toiminnallaan tuonut uuden innovaation, toiminut edelläkävijänä toimialallaan tai muutoin ansioitunut kehittämiseen liittyvissä toimenpiteissään kuluvan vuoden aikana.
- Business Rovaniemi osallistuu palkitsemiseen.

VUODEN SISU, ROVANIEMI
Vuonna 2018 palkittu: Hurjat kutsut Oy:n Samuli “Sime” Yliaska
Vuonna 2019 Suomen Akut Oy, Kari Rautionaho

- Yrittäjä, joka on huomattavien tai erityisen ponnistelujen avulla ansioitunut sekä onnistunut liiketoimintansa kehittämisessä omalla alueellaan
- Onnistunut selättämään mahdolliset yrittäjyyden ja toimialan tuomat haasteet ja kääntänyt ne voitokseen.

VUODEN YKSINYRITTÄJÄ, ROVANIEMI
Uusi kategoria alkaen 2019. Palkinnon sai Studio Artica, Petri Teppo

- Yksinyrittäjiä on jo reilusti yli puolet Suomen yrittäjistä. Tämän vuoksi palkinnonsaajiin on lisätty aivan uusi kategoria.
- Yrittäjä on toiminut päätoimisesti yksinyrittäjänä vähintään viisi (5) vuotta
- Yrityksen toiminta on vakiintunutta ja kannattavaa
- Yrittäjä on toiminut esimerkillisesti ja hänen esimerkistään voivat muutkin oppia
- Yksinyrittäjän toimintatapa tai liikeidea on alallaan omaperäinen ja innovatiivinen
- Yrittäjä on yrittäjäjärjestön jäsen

Yrittäjäristit ja työntekijöijöiden ansioristit 2020

Suomen Yrittäjät on jo vuodesta 1978 lähtien osoittanut kunnioitustaan yrittäjille ja yrittäjäpuolisoille myöntämällä yrittäjäristejä. Yrittäjäristi on huomionosoitus, jonka vastaanottaminen esimerkiksi yrityksen tai henkilökohtaisen merkkipäivän yhteydessä korostaa päivän merkitystä. Suomen Yrittäjien vuonna 2020 Rovaniemen Yrittäjien jäsenille myöntämät yrittäjä- ja ansioristit.


Yrittäjän timanttiristi 30 vuotta, Harjula Veijo, VEHA-Konsultti Oy
Kultainen yrittäjäristi 20 vuotta, Mirkka Koskelainen, Päiväkoti Sunnarborg, Rovaniemen Päiväkodit Oy
Kultainen yrittäjäristi 20 vuotta, Majava Esa, Päiväkoti Asemapäällikkö Oy
Hopeinen yrittäjäristi 10 vuotta, Helppikangas-Tuominen Johanna
Työntekijän hopeinen ansioristi, 10 vuotta, Antti Koivula, Päiväkoti Asemapäällikkö Oy.

Lisätietoja:
Johanna Niemelä
puheenjohtaja
Rovaniemen Yrittäjät ry
Puhelin: 040 758 5456
johanna.niemela@poweriapaivaan.com

Jaa sivu