Rovaniemellä laajentava Valve tarjoaa nyt etätöitä - Tavoitteena on työllistää vuoden 2021 aikana 10 uutta koodaria

Julkaistu 18.1.2021 9:18

Rovaniemellä toiminut Focus Flow on vuodesta 2019 ollut osa Valvetta. Nyt yrityksen toimintaa uudistetaan ja tavoitteena on tuplata tiimin vahvuus vuonna 2021.

starttipaja-valmennus-fi-jari-kunnari.jpg
Jari Kunnari innostaa koodausalasta ja uuden oppimisesta kiinnostuneita nuoria työnhakuun.
- Tavoitteenamme on työllistää Rovaniemellä vuoden 2021 aikana kymmenen uutta koodaria tai muuta soveltuvaa asiantuntijaa, kertoo Rovaniemen toimipisteen uutena johtajana aloittanut Jari Kunnari.

Valveessa uskotaan, että pohjoisen puhdas luonto ainutlaatuisine harrastusmahdollisuuksineen ja reilun 60 000 asukkaan yliopistokaupungin tarjoamat koulutusmahdollisuudet kiinnostavat myös perheellisiä.

- Ohjelmistoalan työtä voi tehdä missä vain. Koodia voi kirjoittaa yhtä hyvin Rovaniemellä kuin Helsingissä. Kannustammekin miettimään ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja, Kunnari sanoo.

Yritys hakee innostuneita, kehityshakuisia tekijöitä, jotka pääsevät Valveessa oppimaan ja kehittymään kokeneempien rinnalla alan monipuoliseksi ammattilaiseksi – riittää että on perusasiat hallussa.

- Toivomme saavamme palvelukseemme koodausalasta ja uuden oppimisesta kiinnostuneita nuoria.

Valveen Rovaniemen yksikön toiminnan painopiste on WordPress-pohjaisten digitaalisten palveluiden kehittämisessä. Asiakaskunta on monipuolinen edustaen yrityksiä ja organisaatioita Helsingistä Ivaloon.

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Jari Kunnari, johtaja, Valve Branding Oy, Rovaniemi, puh. 040 558 3663 jari.kunnari@valve.fi


Valve on Suomen johtava B2B-yritysten ja julkisen sektorin markkinointi- ja viestintäkumppani. Se on osa Valve Groupia, joka haluaa tarjota parhaat viestinnän, markkinoinnin ja teknologian asiantuntijat yritysten liiketoiminnan ja brändin vaikuttavan tarinankerronnan tueksi. Valve Groupiin kuuluvat markkinointi- ja viestintätoimisto Valveen lisäksi liikkuvan kuvan suunnitteluun ja tuotantoon erikoistunut Valve Motion, virtuaalisen ja kokemuksellisen internetin sovellus- ja sisältöpalveluita tuottava Wakeone sekä konsernin osakkuusyhtiöt, mainostoimisto Folk Finland Oy, Mediatehdas Dakar Oy ja tuote- ja palvelukonseptien testauksen digitalisoiva Cambri Oy. Valve Groupissa on yli 200 työntekijää.

Jaa sivu