Aiheeseen liittyvät uutiset

Rovaniemellä edistetään osatyökykyisten työhön pääsyä: Työhönvalmentajat ovat tukeneet ja auttaneet töihin jo 30 henkilöä

Julkaistu 12.5.2022 7:30

Osatyökykyinen on työkykyinen, kunhan hänelle muokataan tai löydetään sopiva työ. Tällainen tilanne koskettaa lähes jokaista suomalaista jossain vaiheessa elämää. Osa heistä on valitettavasti jäänyt palveluiden ulkopuolelle, vaikka heidän työkykyään voitaisiin kohentaa yksilöllisestä tarveselvityksestä lähtevällä kuntoutuksella. Rovaniemellä käynnissä oleva, Suomen pohjoisin Työkyky-ohjelman Työkyky käyttöön -hanke on tarttunut tähän haasteeseen.

IMG_3796.jpg
Työhönvalmentajat Outi Ritvakari (vas,) ja Jouko Lehtoniemi ovat voineet raportoida onnistumisista Rovaniemen kaupungin työllisyyspäällikkö Sanna Mäensivulle ja Työkyky käyttöön -hankkeen hankepäällikkö Pia-Leena Salolle (sohvalla oik.).

- Haluamme vahvistaa voimavara- ja osaamiskeskeistä ajattelua ja viedä eteenpäin yhteiskunnallista muutosta siihen suuntaan, että jokaisella olisi oikeus ja mahdollisuus löytää omaa työkykyään vastaavaa työtä. Hankkeemme on integroimassa tulevaisuuden sote-keskuksen palveluihin työkyvyn palveluiden kokonaisuutta, kertoo Rovaniemen Työkyky käyttöön -hankkeen hankepäällikkö Pia-Leena Salo.

Salo visioi, että tulevaisuudessa osatyökykyinen ei ole enää näkymätön osa tyvoimaa. Jokaisella ihmisellä on oikeus työntekoon myös lain mukaan.
- Me käännämme nyt pallon uuteen suuntaan! Emme tyydy toteamaan, että joku olisi kykenemätön työntekoon, vaan sen sijaan mietimme mihin juuri tämä henkilö kykenee ja etsimme hänelle sellaisen työn - muokkaamme siis työnkuvaa ihmisen osaamista ja työkykyä vastaavaksi. Puhumme täsmätyökyvystä, hän kertoo.

Työkyky käyttöön -hanke valtakunnan kärkeä osatyökykyisten työllistämisessä

Työhönvalmentajat Jouko Lehtoniemi ja Outi Ritvakari vakuuttavat, että osatyökykyisillä työnhakijoilla on osaamista ja motivaatiota työskentelyyn. Heillä on paljon resursseja annettavaksi työmarkkinoille, mutta heidän potentiaalinsa jää vielä osin hyödyntämättä.

- Olemme saaneet Työkyky käyttöön -hankkeessa jo tähän mennessä erittäin hyviä tuloksia. Meillä on ollut jo yli 70 valmennettavaa, joista yli 30 on työllistynyt. Hankkeeseen olisi tulossa koko ajan uusia asiakkaita - reilusti enemmän kuin mitä pystymme nykyresursseilla palvelemaan, sanoo Jouko Lehtoniemi.

Asiakkailta on saatu paljon positiivista palautetta.

- Olemme työllistäneet esimerkiksi yli 1000 päivää työttömänä olleen nelikymppisen, joka ei ole aiemmin ollut yhtään päivää työelämässä. Tällaiset ovat todellisia onnistumisia, Outi Ritvakari iloitsee.

Myös tilastojen valossa Rovaniemi on parhaiten onnistuneita kuntia niin valtakunnallisesti kuin myös Euroopan tasolla.

- Vertailujen ja lukujen valossa olemme Rovaniemellä saavuttaneet jopa valtavia onnistumisen kokemuksia osatyökykyisten parissa, hankepäällikkö Pia-Leena Salo.

Rovaniemeläinen yrittäjäkaksikko suosittelee palvelua

Hanke tekee aktiivisesti yhteistyötä myös paikallisten työnantajien kanssa auttaen työnhakijoita ja työnantajia kohtaamaan toisensa. Työnantajilta saatu palaute on ollut hyvin myönteistä.

- Tuetusta työhönvalmennuksesta on ehdottomasti ollut hyötyä meille. Kynnys osatyökykyisen työllistämiseen on yrittäjälle selkeästi alempi, kun mukana on työhönvalmennukseen perehtynyt ammattilainen, kertovat Lapin Krassi Oy:n toimitusjohtaja Jouko Rajanen ja keittiömestari Marko Niemelä.

Lapin Krassi Oy:n tiimi suositteleekin palvelua kaikille muillekin paikallisille yrityksille.

FAKTAA

Työkyky käyttöön –hanke 2021-2022

- Rovaniemellä ja Kemijärvellä Työkyky käyttöön –hanke on osa valtakunnallista työkykyohjelmaa ja on koko ohjelman pohjoisin hanke.
- Työkykyohjelmaa toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja
työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) kesken.
- Hankkeen tavoitteena on tuoda työkyvyn tuki osaksi tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusta.
- Hankkeen hallinnoija: Rovaniemen kaupunki/ työllisyysyksikkö.

Kiinnostuitko?  Ota yhteyttä:
Työhönvalmentajat Jouko Lehtoniemi p. 040 6128 496
Outi Ritvakari p. 040 640 3471
etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi

Jaa sivu