Uutiset

Likiliike irtautui Rovaniemen Yrittäjät ry:stä - Tavoitteena tukea paikallisyritysten elinvoimaisuutta ja laajentua

Julkaistu 31.10.2022 11:30

Rovaniemen Yrittäjät ry:n Likiliike-jaosto on pitänyt viimeisen syyskokouksensa 27.10.2022 Wetteri Rovaniemen tiloissa. Kokous perusti uuden yhdistyksen, Likiliike Rovaniemi ry:n, jonka hallintaan Likiliike Rovaniemen toiminta siirtyi. Kokouksessa myös vahvistettiin Likiliikkeen osittainen toimintakertomus ja talousarvio vuodelta 2022 sekä toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2023.

Likiliike CF123807 kuva Petri Teppo.jpg
Likiliike Rovaniemi ry:n perustajajäseniä: Ville-Pekka Jokela (Jokela Hautaustoimisto Oy), Sari Poikajärvi (Tmi Poikajärvi-Mustonen), Paula Kormano (Kosmetologinen hoitola Helmiina-laser) ja Pasi Hiukka (Rovaniemen Optiikka Oy). Kuva: Petri Teppo
Likiliike on ollut Rovaniemen Yrittäjät ry:n omistama tavaramerkki. Kuitenkin vuonna 2022 Rovaniemen Yrittäjät ry:n hallitus ja Likiliike Rovaniemen johtoryhmä ovat alkaneet valmistella Likiliikkeen irtauttamista omaksi yhdistyksekseen. Lokakuussa 2022 perustettiin Likiliike ry, jonka omistukseen Likiliike-tavaramerkki siirtyi. Likiliike ry:stä tuli kattojärjestö paikkakuntakohtaisille Likiliike-yhdistyksille. Likiliikkeen puheenjohtaja Sari Poikajärvi-Mustonen perustelee irtautumista päätöksenteon sujuvoittamisella, tavoitteiden selkeyttämisellä ja Likiliike-toiminnan laajentumisella.

- Likiliike Rovaniemen jäsenmäärä on kasvanut niin suureksi, että on tullut tarve suoraviivaistaa päätöksentekoa, jotta Likiliike-yritykset ja heidän asiakkaansa pysyisivät toiminnan keskiössä. Lisäksi tavoitteena on, että Likiliikkeen palvelut täydentävät muiden yrittäjäjärjestöjen palveluita, Rovaniemen kasvuohjelmaa ja matkailumarkkinointia. Likiliike ry:n perustaminen myös helpottaa Likiliike-toiminnan laajentumista Likiliike Sodankylän lisäksi muille pohjoisille paikkakunnille, kertoo johtoryhmän puheenjohtaja Sari Poikajärvi-Mustonen.

Likiliikkeen viimeisen syyskokouksen osallistuneet perustivat Likiliike Rovaniemi ry:n, joka liittyi Likiliike ry:een. Läsnä olleet 16 paikallista yrittäjää allekirjoittivat Likiliike Rovaniemi ry:n perustamiskirjan ja ilmoittivat yrityksensä sen perustajajäseniksi. Nykyiset Rovaniemen Likiliikkeet merkittiin Likiliike Rovaniemi ry:n jäseniksi.

- Likiliike ry tarjoaa kattojärjestönä tukea nykyisille Likiliike-paikkakuntien yhdistyksille. Likiliike haluaa koota kaikkien paikkakuntien paikalliset yrittäjät yhteen kertomaan oman alueensa yritysten erikoislaatuisuudesta ja ottaa mielellään mukaan uusia Likiliike-yhdistyksiä. Jos omalle paikkakunnalleen haluaa perustaa Likiliike ry:n jäsenyhdistyksen, voi ottaa yhteyttä Likiliike ry:n puheenjohtajaan Sari Poikajärvi-Mustoseen. Kun uusi jäsenyhdistys on perustettu ja jäsenet liittyneet paikalliseen yhdistykseensä, sovitaan tavaramerkin käytöstä Likiliike ry:n ja uuden yhdistyksen välillä. Liittymismaksusta päättää Likiliike ry:n vuosikokous vuosittain, Likiliike ry:n perustaja, Ville-Pekka Jokela tarkentaa.

Kokous myös valitsi jäseniä Likiliike Rovaniemi ry:n hallitukseen. Vuoden 2022 loppuun saakka johtoryhmän muodostavat Sari Poikajärvi-Mustonen (puheenjohtaja), Paula Kormano, Kati Kuha, Mika Lehtiharju. Mikko Riskilä ja Juho Tuhkala. 

Jaa sivu