Business Rovaniemi panostaa tänä vuonna rovaniemeläisten kasvuyritysten tukemiseen ja sparraukseen innostamalla yrityksiä osallistumaan Kasvu Openin Lapin Kasvupolulle. Sparrausavulle on tarvetta, sillä Ely-keskuksen tarjoamat kehittämispalvelut ovat loppuneet vuodenvaihteessa eikä seutukunnan kasvuyrittäjille ei ole juurikaan tarjolla tuettuja asiantuntijapalveluita.
- Kasvuyrittäjät ovat Rovaniemen elinvoiman kannalta erittäin tärkeitä, joten kaupunki haluaa nyt panostuksellaan mahdollistaa Kasvu Openiin osallistumisen maksuttomasti paikallisille yrittäjille. Voimme näin tarjota yrityksillemme laadukasta sparrausta, uusia ajatuksia sekä näkemyksiä laajalta asiantuntijajoukolta liiketoimintansa kehittämiseen. Nyt kannattaa ilmoittautua mukaan, innostaa Business Rovaniemen yrityskehittäjä
Marko Merkkiniemi.
Kasvu Openiin osallistuville tarjottava sparraus on maksutonta ja räätälöityä oman yritystoiminnan haasteisiin
- Toivoisin mukaan rovaniemeläisiä yrityksiä, jotka jo toimivat laajalla maantieteellisellä alueella tai ainakin tavoittelevat kasvua ja asiakkaita Rovaniemen ulkopuolelta, sanoo Kasvu Openin tuomaristossakin tänä vuonna istuva Merkkiniemi.
3 kolme hyvää syytä osallistua Kasvu Openiin
Sparraus. Yritys saa maksutta asiantuntijasparrausta, uusia ajatuksia ja näkemyksiä laajalta asiantuntijaporukalta liiketoimintansa kehittämiseen.
Verkostoituminen. Mahdollisuus verkostoitua muiden yrittäjien sekä alan huippuasiantuntijoiden kanssa. Tämä voi tarkoittaa myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia verkostojen kautta.
Näkyvyys. Ohjelmaan valittuja yrityksiä tullaan nostamaan esille Kasvu Openin ja Business Rovaniemen kanavilla. Mikäli yritys etenee Kasvu Open Karnevaaliin eli päätapahtumaan, saa yritys myös laajempaa, valtakunnallista näkyvyyttä.
Mikä?
Kasvu Open Karnevaali
- Suomen vanhin kasvuyritystapahtuma.
- Järjestetään 31.10.2024 Jyväskylässä.
- Kokoaa yhteen ihmiset, jotka pyörittävät Suomen kasvuhaluisimpia pk-yrityksiä.
- Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
OTA YHTEYTTÄ:
Business Rovaniemi / Elinkeino- ja yrityspalvelut, Rovaniemen kaupunki
Marko Merkkiniemi, yrityskehittäjä +358 40 0187250
marko.merkkiniemi@rovaniemi.fi