Koronavirusepidemiasta kärsiville maaseudun mikroyrityksillekin aletaan myöntää väliaikaista kriisitukea

Tukea maaseudun yrityksille, jotka ovat aiemmin olleet tukien ulkopuolella

Maatilan yhteydessä harjoitettavalle yritystoiminnalle ja maataloustuotteiden jalostusta harjoittaville mikroyrityksille on avattu uusi tukipaketti. Alkutuotannon tukea voivat saada esimerkiksi erikoistuneet maatilat, porotilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille ja joiden tuotteiden menekki on pysähtynyt tai merkittävästi pienentynyt koronakriisin vuoksi.

Tuen määrä on 5 000-10 000 euroa. Avustus kattaa korkeintaan 80 prosenttia ELY-keskuksen arvioimasta yrityksen välttämättömästä taloudellisesta sopeutumistarpeesta. Tukea voi käyttää yritystoiminnan jatkumisen kannalta välttämättömiin kuluihin, kuten henkilöstö-, kiinteistö- ja vuokrakuluihin.

Tuki haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelusta.
ELY-keskukset käsittelevät hakemuksia saapumisjärjestyksessä.

Kysy tuesta tarkemmin ProAgria Lapin maksuttomasta neuvontapalvelusta maaseudun yrityksille poikkeustilanteen aikana puh. 041 730 058 tai suoraan ko. tukia tuntevilta asiantuntijoilta:

Erkki Juntunen puh. 040 836 7644, erkki.juntunen@proagria.fi
Pekka Kummala puh. 0400 260 103, pekka.kummala@proagria.fi
Mikko Lampela puh. 043 827 3686,  mikko.lampela@proagria.fi
Harri Salow  puh. 040 553 0817,  harri.salow@proagria.fi