Ota yhteyttä
Palvelu

Nuorten rekrytointituki

Palvelun toteuttaa
Rovaniemen kaupunki
Palvelun kieli
Suomi
Siirry asiointiin

Tietoa palvelusta

Näin haet tukea

Hae nuorten rekrytointitukea Rovaniemen kaupungin sähköisen asioinnin kautta vähintään kaksi viikkoa ennen työsuhteen alkamista. Hakemuksen perusteella työvoimaviranomainen tekee myönteisen tai kielteisen päätöksen.

Hakemuksen ja päätöksen perusteella laaditaan sopimus nuorten rekrytointituen käyttämisestä. Työvoimaviranomainen ja työnantaja allekirjoittavat sopimuksen sähköisesti. Allekirjoitetun sopimuksen voi halutessaan tulostaa järjestelmästä.

Näin haet tuen maksatusta

Työnantaja laskuttaa Rovaniemen kaupunkia sopimukseen perustuen. Rekrytointituki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden palkkakustannusten perusteella. Tuen maksatusta on haettava viimeistään yhden kuukauden kuluessa tuen myöntämisjakson päättymisestä.

Toimita lasku Rovaniemen kaupungille verkkolaskuna tai sähköpostitse. Laskun liitteeksi on laitettava työntekijän palkkalaskelma, johon lasku perustuu. Lisäksi ensimmäisen laskun yhteydessä on toimitettava työntekijän työsopimus.

Työnantaja voi valita maksatuserien määrän seuraavista:

  • Maksatushakemus tehdään kerran kuukaudessa. Ensimmäinen maksatushakemus voidaan jättää aikaisintaan kuukauden kuluttua työsuhteen alkamisen jälkeen.
  • Maksatushakemus tehdään kaksi kertaa maksatusjakson aikana. Ensimmäisen kerran, kun työsuhde on kestänyt kolme kuukautta ja toisen kerran, kun työsuhde on kestänyt kuusi kuukautta.
  • Maksatushakemus tehdään kerran, kun työsuhde on kestänyt kuusi kuukautta.

Maksatuserien määrää voi tarvittaessa vaihtaa.

Ohje verkkolaskun lähettämiseen

Laskuissa vaadittavat tiedot:

  • Laskuissa tulee näkyä, että lasku on osoitettu Rovaniemen kaupungille. Lisäksi laskuihin tulee merkitä seuraavat tiedot:
  • Laskun viitteenne -kohtaan merkitään 1220
  • Sopimuksen/päätöksen diaarinumero
  • Työntekijän nimi
  • Laskutettava ajanjakso

Rovaniemen kaupunki käsittelee kaikki ostolaskut sähköisesti. Vastaanotamme vain verkkolaskuja, joiden sisällön tulee olla alta löytyvien sisältövaatimusten mukainen.

Rovaniemen kaupungin Y-tunnus on 1978283-1.

Kaupungin verkkolaskuosoite 15.1.2026 alkaen:

Rovaniemen kaupunki/työllisyyspalvelut

003719782831

Verkkolaskuoperaattori: Apix Oy

Välittäjätunnus: 003723327487

Ohje laskujen toimittamiseen sähköpostitse

Tarvittaessa kaupungille voidaan lähettää laskut myös sähköpostitse osoitteeseen rovaniemi@skannaus.apix.fi.

Sähköpostitse voidaan toimittaa yksi lasku per sähköpostiviesti.

Tukea myönnetään Rovaseudun työllisyysalueella seuraavien kriteereiden perusteella:

Työnantaja

  • Tukea voivat saada yritykset sekä 3. sektorin toimijat, joilla on taloudellista toimintaa (avustus myönnetään ainoastaan kyseisiin tehtäviin).
  • Työnantaja voi olla missä tahansa Suomessa.
  • Työnantajan tulee täyttää työnantajaa koskevat edellytykset, joista säädetään työvoimapalveluiden järjestämislain 83 §:ssä ja työsuhde täyttää saman lain 84 §:ssä säädetyt edellytykset.
  • Työnantaja vastaa siitä, että se antaa kaupungille oikeat ja riittävät tiedot avustuksen maksamisen ja valvonnan perusteeksi.

Työnhakija

Tuella palkattavan henkilön tulee olla Rovaseudun työllisyysalueen (Rovaniemen tai Ranuan) alle 25-vuotias työnhakija-asiakas, jonka kohdalla ei voida myöntää palkkatukea:

  • Ylioppilas tai lukion oppimäärän suorittanut nuori, joka on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta sopimuksen tekohetkeä välittömästi edeltäneiden seitsemän kuukauden aikana.
  • Ainoastaan perusopetuksen oppimäärän suorittanut nuori, joka on ollut työttömänä vähintään kolme kuukautta sopimuksen tekohetkellä.
  • Ammatillisen koulutuksen keskeyttänyt nuori, joka on perusopetuksen tai ylioppilastutkinnon / lukion oppimäärän varassa.
  • Palkattavan henkilön kotikunta on Rovaniemi tai Ranua.

Työsuhde

  • Tukea voidaan myöntää määräaikaiseen tai toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, jonka minimikesto on 6 kuukautta.
  • Minimituntimäärä on 30 tuntia viikossa.
  • Työsuhteessa maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
  • Työsuhde ei saa alkaa ennen kuin työnantaja ja työllisyyspalvelut ovat tehneet sopimuksen tuesta.
  • Viimeisen kokonaisuudessaan tuetun 6 kk jakson tulee alkaa 1.1.2027. Tämänkin jälkeen tuettuja jaksoja voi alkaa, mutta tukiaika päättyy 30.6.2027. Tämä jälkeen jatkuvat työsuhteet eivät ole ylittävältä osalta tukikelpoisia.

Palvelun asiointikanavat

Asiasanat
työnantajapalvelut