Arktisten alueiden kasvava merkitys

Pohjoisten alueiden merkitys on kasvanut kuluneella vuosikymmenellä voimakkaasti. Arktinen alue on voimakkaassa muutoksen tilassa ilmastonmuutoksen vuoksi.  Ikiroudan ja pohjoisten jääalueiden sulaminen ovat suuri uhka koko maapallolle. Ilmastonmuutos avaa kuitenkin mahdollisuudet alueen valtavien luonnonvarojen  entistä suuremmalle käytölle. Pohjoisten jääalueiden sulaminen avaa uusia meriyhteyksiä Aasian ja Euroopan välille.

Valtioiden välistä yhteistyötä alueella johtaa Arktinen neuvosto, jonka syntyjuuret ovat Rovaniemellä 1991 pidetyssä arktisten valtioiden ympäristöministereiden  kokouksessa, jossa määriteltiin arktista ympäristöä koskevat yhteistyön muodot. Tämä ns. Rovaniemi – prosessi oli pohja Arktisen neuvoston perustamiselle. Arktisessa strategiassa Suomi määritellään kokonaan arktiseksi maaksi. Arktisen neuvoston käyttämässä rajauksessa arktisen alueen etelärajana on Lapin maakuntaraja. Pohjoiselle napapiirille sijoittuvaan kaupunkiimme on syntynyt kansainvälisestikin kiinnostava arktisen alueen osaamis- ja tutkimusyhteisö. 

Arktinen osaaminen korostuu pohjoisessa ja erityisesti luovuuden, muotoiluosaamisen ja paikallisen toimeen tarttuvan asenteen myötä. Arktisten alueiden tutkimus-  ja koulutus on vahvaa. Vahvoja osaamisen keskittymiä ovat Lapin yliopisto ja sen arktiseen tutkimukseen erikoistunut Arktinen keskus. Lapin ammattikorkeakoulu sekä  kouluttaa että tekee arktisen alueen soveltavaa tutkimusta. Matkailun tutkimus- ja koulutusinstituutin erityisosaamisalueena on arktisen matkailun tutkimus ja koulutus.  Arktisten alueiden tutkimusta tekevät myös Rovaniemellä sijaitsevat kansallisten tutkimuslaitosten toimipisteet kuten Geologian tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus  ja Metsähallituksen tiedekeskus Pilke.

Rovaniemen kaupunki on rekisteröinyt tavaramerkikseen Arctic Design Capital®. Arktisen muotoilupääkaupungin sydän on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa ja arktinen muotoilu tuodaan näkyväksi sekä asukkaille että vierailijoille vuosittain pidettävän Arctic Design Week –tapahtuman yhteydessä. Arctic Design Week  on jäsenenä 
kansainvälisessä World Design Weeks –verkostoa. 

Arktinen muotoilu on sekä teollista että palvelumuotoilua. Lapin yliopiston teollista muotoilua hyödyntävät suurimmat teolliset tuotantoyritykset BRP Finland Oy ja Lappset Oy. Arktistamuotoilua ovat myös monenlaiset esineet, tuotteet ja kädentaitajien taidonnäytteet, jotka hyödyntävät pohjoisen alueen raaka-aineita kuten puuta, poronahkaa ja –luuta sekä Lapista löytyvää kultaa. Arktista muotoilua ovat myös uuden ajan perinteitä kunnioittavat majoitusliikkeet ja tietysti  talvisin lumi- ja 
jäärakentaminen.

Palvelumuotoiluosaamista hyödynnetään erityisesti arktisessa matkailussa. Matkailussa kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat vahvistuneet erityisesti herkän arktisen luonnon säilymisen varmistamiseksi. Kestävä matkailu kattaa tänä päivänä ekologisen näkökulman lisäksi paikallisväestöä kunnioittavan kulttuurisen ja sosiaalisen 
vastuullisuuden.

Rakentaminen ja infrastruktuurin ylläpitäminen voi olla haasteellista arktisissa olosuhteissa, mutta pohjoisen yritysten osaaminen on näillä aloilla vahvaa. Kylmän ilman olosuhteet asettavat omat haasteensa myös kiertotalouden ja ympäristöteknologioiden kehittämiselle. Rovaniemi on myös merkittävä kylmä- ja talvitestauksen keskus, jota mm. useat autotehtaat käyttävät testatessaansekä autoja että niiden komponentteja talviolosuhteissa.

Rovaniemi uskoo vahvasti arktiseen tulevaisuuteen. Kansainvälinen Koillisväylälle sijoittuva tietoliikennemerikaapelihanke on käynnistymässä. Tuleva merikaapeli kulkee Rovaniemen kautta ja yhdistää Euroopan ja Aasian tietoliikenteen. Pitkän ajan toive on jatkaa raideliikennettä Rovaniemeltä aina Jäämerelle asti.

 

BUSINESS ROVANIEMI - ELINVOIMAPALVELUIDEN KOTI

Business Rovaniemi on yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia palveleva koko kaupungin elinkeino- ja yrityspalveluyksikkö. Yrityksille tarjottavia kehittämis- ja rahoituspalveluita on uudistettu sekä luotu sähköisiä palvelu- ja maksatusjärjestelmiä asioinnin sujuvoittamiseksi. Business Rovaniemi palvelee aivan ydinkeskustassa, Ainonkatu 1:ssä.

Uutiset
  • 30.10.2023

    Oletko viisikymppinen ja etsit työtä? Nyt on tulossa sinulle tarkoitettu rekrytapahtuma Rovaniemellä

    Anna kokemuksen puhua K50 -rekrytapahtuma järjestetään Santa´s Hotel Santa Clausin Kirnussa keskiviikkona 29.11.2023 klo 13-15. Tapahtumassa kohtaavat työnhakijat sekä osaajia etsivät yritykset.
  • 9.10.2023

    Rovaniemellä visioitiin satulasta käsin pyöräilyn tulevaisuutta

    Rovaniemen kaupungin viranhaltijat ja yhteistyökumppanit tutustuivat sähköpyöräillen kaupungin pyöräilyreitteihin sekä matkailun kehittämiseen paikallisen pyöräilyyn erikoistuneen yrityksen Roll Outdoorsin opastamana.
  • 19.6.2023

    Hollannin vilinästä Rovaniemelle: Kiinnostava työ sai ohjelmistoinsinöörin muuttamaan Lappiin

    Autoteollisuuden ohjelmistoratkaisuja tuottava yritys Elektrobit on rekrytoinut tänä vuonna alan ammattilaisia etätyöpisteelleen Rovaniemen Ainonkadulle. Yksi Rovaniemelle sijoittautuneen yrityksen uusista ohjelmistoinsinööreistä on 35-vuotias Samuli Ketonen. Hän jätti rohkeasti kansainvälisen IT-uransa Hollannin Groningenissa ja muutti Rovaniemelle.
  • 12.6.2023

    Rovaniemen matkailulle haetaan uutta suuntaa ja kilpailukykyä ympärivuotisuudesta, kestävyydestä ja vastuullisuudesta

    Rovaniemen kaupunki vahvistaa matkailun kehittämisresurssejaan käynnistämällä hankkeen, jossa tuetaan matkailun ympärivuotisuutta sekä kestävän ja vastuullisen matkailun tavoitteiden ja työkalujen omaksumista. Tärkeässä roolissa on paikallisten asukkaiden ja yritysten välisen vuoropuhelun lisääminen sekä palveluiden yhteiskehittäminen.
  • 8.6.2023

    Tuore suhdannekatsaus: Rovaniemellä kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi vuonna 2022

    Rovaniemen seutukunnassa vuonna 2022 kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi yhteensä 16 prosenttia ja henkilöstömäärä neljä prosenttia. Liikevaihdossa suurin kasvu oli majoitus- ja ravitsemusalalla (43 %) ja henkilömäärä kasvoi eniten teollisuudessa (8 %) Tämä käy ilmi vuoden 2022 Lapin suhdannekatsauksesta, jonka mukaan koronapandemian aiheuttamasta notkahduksesta on toivuttu ja kehitys on jatkunut positiivisena vuonna 2022.
  • 1.6.2023

    Elinvoimalaskenta 2023: Rovaniemi nousi vertailussa TOP 12 kaupunkien joukkoon

    Elävät Kaupunkikeskustat ry:n tuoreen Elinvoimalaskennan mukaan Rovaniemi sijoittuu nyt Suomen kaupunkien vertailussa sijalle 12. Yhteensä vertailussa oli mukana 33 kaupunkia. Vertailun ykkössijalle nousi Tampere.
  • 17.4.2023

    Juhlavuoden Arctic Design Week tavoitti ennätyksellisen näkyvyyden

    Maaliskuussa järjestetty kansainvälinen Arctic Design Week saavutti historiansa parhaan globaalin näkyvyyden sekä tavoitti suurimman mediahuomion eri kanavissa. Ansaittu medianäkyvyys oli Meltwater-mediaseurannan mukaan yli 10,5 miljoonaa sekä maksettu medianäkyvyys yli 4 miljoonaa. Lisäystä näissä luvuissa edelliseen vuoteen uutisesta riippuen jopa 24-50 prosenttia. Viikolla 12 järjestetty muotoiluviikko veti väkeä erityisesti ammattilaistapahtumiin, joista suurin osa oli täynnä.
  • 12.4.2023

    Huippupuhujien Verkostojen johtaminen –seminaari Rovaniemellä

    Verkostojen johtaminen –seminaarissa Rovaniemellä Lappia-talolla voi kuulla 28.4.2023 klo 8.30–15.00 huippuasiantuntijoilta, miten verkostoja hyödyntämällä voidaan edistää yritysten ja organisaatioiden työhyvinvointia sekä tuottavuutta.
  • 17.3.2023

    Attention! Suuri hyväntekeväisyystapahtuma tuo muotia ja musiikkia Lordin aukion sunnuntai-iltaan

    Arctic Design Week tarjoaa yhteensä yli 80 tapahtumaa. Viikko huipentuu sunnuntai-iltana Lordin aukiolla suureen Attention! -juhlaan, johon kaikilla kaupunkilaisilla ja matkailijoilla on vapaa pääsy. Ukrainan sodan uhreille varoja keräävän hyväntekeväisyystapahtuman lumisella catwalkilla nähdään tänäkin vuonna pohjoisen mystiikkaa tihkuva muotinäytös, Arctic Fashion Show. Ilta päätetään iloisissa tunnelmissa, kun meänkielisen reggaeyhtye The Meänland valtaa esiintymislavan.
  • 17.3.2023

    Messut valtaa Rovaniemen kaupungintalon 25.-26.3.2023

    Lapin, Suomen ja koko pohjoisen Skandinavian kiinnostavimmat designbrändit esittäytyvät saman katon alla, kun Rovaniemen kaupungintalolla järjestetään ÄÄRI Arctic Design Market lauantaina ja sunnuntaina 25.-26.3.2023. ÄÄRI-messuille on ilmainen sisäänpääsy.
Lisää uutisia
Edellinen 1 2 3 4 5 6Seuraava
Ota yhteyttä

Business Rovaniemi

Yrityskehittäjämme palvelevat kaupungin ydinkeskustassa.

Ainonkatu 1, 96200 ROVANIEMI,
2. kerros

Aukioloajat

Ma - Pe: 08:00 - 16:00

Lue lisää